Näin teet kirjavinkkauksen

kuva

Jokainen oppilas valitsee itse (tai opettaja voi jakaa) helppolukuisen kirjan, joka on suunnattu heitä itseään nuoremmille, noin 1.–2. -luokkalaisille tai vaihtoehtoisesti 3.–4. -luokkalaisille. (Valmiita kirjalistoja ja suosituksia luokka-asteittain löytyy netistä vaikka kuinka paljon.) Oppilas lukee kirjan ja valmistautuu esittelemään sen nuoremmille oppilaille. Lukiessa voi tarvittaessa tehdä muistiinpanoja esimerkiksi kirjan henkilöistä ja tärkeimmistä tapahtumista, mutta itse vinkkaus kannattaa tehdä ihan suullisesti ja omin sanoin, ilman paperia. Luokan lukemista kirjoista kootaan lista, (kirjailija & kirjan nimi) joka monistetaan oppilaille, joille kirjoja vinkataan. He voivat sitten vinkkauksia kuunnellessaan laittaa merkinnän heitä kiinnostavan kirjan kohdalle ja etsiä myöhemmin listan avulla itseään kiinnostavaa luettavaa.

Vinkkejä vinkkaukseen:

  1. Ota kirja mukaasi ja näytä sitä yleisölle. Kerro, mikä kirjan nimi on ja kuka sen on kirjoittanut.
  2. Muista, että tehtävänäsi on innostaa ja houkutella joku lukemaan vinkkaamasi kirja.
  3. Esittele kirjan henkilöt. Kerro, millaisia he ovat, mitä tekevät, minkä ikäisiä he ovat jne.
  4. Kerro lyhyesti, mistä kirja kertoo, mutta älä missään nimessä paljasta loppuratkaisua.
  5. Lue kirjasta näytteeksi jokin hyvä kohta. Sopiva näyte on sellainen, joka jää juuri sillä tavalla kesken, että kuulija haluaa ehdottomasti kuulla, mitä seuraavaksi tapahtuu!